Ebben siskon Ärrin kotisivuilta luimme, että Ärri oli käynyt koirakylpylässä Hyvinkäällä opettelemassa uimista. Googlailtiin sitten näitä koirakylpylän nettisivuja ja innostuttiin myös asiasta. Tänään käytiin Ebben kanssa siis uimassa Hyvinkäällä koirakylpylässä. Hauskaa oli meillä kaikilla, Ebbe osoittautui rohkeaksi ja itsenäiseksi uimariksi! Voimme suositella koirakylpylää lämpimästi!
perjantai 29. tammikuuta 2010
25.01.2010
17.01.2010
17.1.2010
Jospa nyt alkaisimme pitämään jonkinlaista blogia, jotta sivuilla kävijät pysyvät ajantasalla Ebben seikkailuissa.
Käytiin kyläilemässä tammikuisena sunnuntaina kasvattajan luona. Sattui olemaan kaunis talvipäivä eikä pakkanenkaan paukkunut liikaa. Koirillekaan ei tarvinnut pukea takkia tällä kertaa (Ebbeä ei sitten voisi vähämpää kiinnostaa mitkään typerät vaatteet :D). Ebbe pääsi lenkille ja leikkimään kauniin Sisin ja Dandyn kanssa. Metsässä Ebbe kohtasi taas uusia asioita: löysi lumihangesta kaivettuaan raadon. Heräsiköhän meidän metsästäjällä saalistusvietti ;). No, se ohitettiin ja jatkettiin matkaa.
Ebbeä myös valokuvattiin ja sitten trimmattiin tai siis turkki nypittiin ja siistittiin. Samalla tietysti Ebben isäntäväki sai kasvattajalta arvokasta oppia turkin hoidosta lisää! Tuli pojasta vähän erinäköinen :D. Lisää kuvia tästä reissusta löytyy linkistä Vierailulla kasvattajan luona sivun vasemmassa laidassa. Kiitokset Jennille kivasta päivästä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)