Jäljestämistä ollaan kokeiltu taas, ja Ebbe tykkää siitä hommasta erityisesti. Junokin sai eräällä kerralla kokeilla ja löysikin "kaadon". Taas voisi tehdä vähän jälkiä metsään, ennenkuin tulee lumi ;)
Syyskuussa osallistuttiin Junon kanssa myös pentutreffeille Kairojen kennelissä vierailevana tähtenä. Oli hauska tavata iso liuta muita russeli-ihmisiä pentuineen, sääkin oli mitä loistavin.
Tänä syksynä näyttelyissä kiertäminen on ollut vähän vähäisempää, kun isäntäväellä on ollut muita kiireitä. Talvella ja keväällä meitä sitten alkaa taas näkyä kehissä enemmän.
Viime viikonloppuna kokeiltiin pitkästä aikaa mätsäreissä Teivon raviradan totohallissa SYLI ry:n hyväntekeväisyystapahtumassa. Juno debytoi, ja aivan loistavin tuloksin: pienten pentujen punaisen ryhmän paras ja BIS4! Ebbeä handlasi isäntä tällä kertaa, kun emäntä oli pentukehässä samaan aikaan Junon kanssa. Ihan hyvä handleridebyytti meidän isännältä: Ebbe pääsi punaiseen ryhmään :)
Juno poseeraa |
Kilpajuoksua |
Juno kotipihalla |
Siskokset Ella ja Juno |